Rakennusliike R.Muhonen Oy on rakennusliike, jonka toimiala on talonrakennus, peruskorjaus ja uudisrakentaminen Rakennusliike R.Muhonen Oy on rakennusliike, jonka toimiala on talonrakennus, peruskorjaus ja uudisrakentaminen

Uutisia

Artikkeleita

Kiinteistöpostin advertoriaali "Linjasaneeraus eli märkätilojen uudistaminen".

Rakennuslehden tekijät esiin -palstan artikkeli työ- ja elinkeinoministeriön peruskorjauksesta ja palosaneerauksesta.

Ajankohtaista

Rakennusliike R. Muhonen Oy on kutsuttu mukaan Soukan Ryhmäkorjaushankkeeseen asiantuntijaksi. Hanke käynnistyy elokuussa 2009 ja se valmistuu maaliskuussa 2010.
Hankkeen tavoitteena on:
- valmistella Soukan alueellinen korjausohjelma
- käynnistää ryhmäkorjaushankkeet

Rakennusliike R. Muhonen Oy on kutsuttu mukaan ”Ketterä korjausmalli- hankkeen johtoryhmään. Hanke käynnistyy kesäkuussa 2009 ja se valmistuu lokakuussa 2011.
Hankkeen tavoitteena on:
- parantaa asunto-osakeyhtiöiden hallitusten jäsenten ja puheenjohtajien tietoisuutta mm. korjausvaihtoehdoista, niiden kustannuksista ja saavutettavista hyödyistä (ASIAKASYMMÄRRYKSEEN PERUSTUVA KETTERÄ KORJAUSMALLI)
- saada asuntoyhtiöt teettämään peruskorjauksia siten että pakollisten korjausten lisäksi parannetaan myös kiinteistöjen energiatehokkuutta
- luoda uusia työkaluja ja malleja viestinnän toteuttamisen helpottamiseksi asuntoyhtiöissä (ASUKKAIDEN MOTIVOINTI)

Uusia urakoita

Kohde: Liikenne- ja viestintäministeriö, peruskorjaus
Tilaaja: Senaatti kiinteistöt
Urakan arvo: < 5 milj. €
Urakan kesto: 16 kk

Kohde: As Oy Mannerheimintie 110, linjasaneeraus
Tilaaja: As Oy Mannerheimintie 110
Urakan arvo: < 1 milj. €
Urakan kesto: 9 kk

Kohde: As Oy Runola, kellarin ja pihakannen peruskorjaus
Tilaaja: As Oy Runola
Urakan arvo: < 1 milj. €
Urakan kesto: 5 kk

Kohde: KOy Pajupillintie 28, linjasaneeraus
Tilaaja: KOy Pajupillintie 28
Urakan arvo: < 1 milj. €
Urakan kesto: 9 kk

Kohde: Herttoniemen Sairaala, alustatilan kunnostustyö
Tilaaja: Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
Urakan arvo: < 1 milj.€
Urakan kesto: 4 kk

Kohde: Kiinteistö Oy Helsingin Tennispalatsi, ikkunasaneeraus
Tilaaja: Helsingin kaupungin rakennusvirasto
Urakan arvo: < 1 milj.€
Urakan kesto: 11 kk

Kohde: As Oy Ekonomitalo, linjasaneeraus
Tilaaja: As Oy Ekonomitalo
Urakan arvo: < 2 milj.€
Urakan kesto: 12 kk

Kohde: As Oy Portimopolku 16, linjasaneeraus
Tilaaja: As Oy Portimopolku 16
Urakan arvo: < 1 milj.€
Urakan kesto: 6 kk

Kohde: As Oy Säästö, linjasaneeraus
Tilaaja: As Oy Säästö
Urakan arvo: < 1 milj.€
Urakan kesto: 8 kk

Kohde: As Oy Karhuranta, linjasaneeraus
Tilaaja: As Oy Karhuranta
Urakan arvo: < 2 milj.€
Urakan kesto: 8 kk

Kohde: Mellunmäen metroasema, läntisen pääsisäänkäynnin peruskorjaus
Tilaaja: HKL
Urakan arvo: < 2 milj.€
Urakan kesto: 10 kk

Kohde: D14 Suomenlinna, Merisotakoulun peruskorjaus
Tilaaja: Senaatti Kiinteistöt
Urakan arvo: < 3 milj.€
Urakan kesto: 8 kk

Kohde: As Oy Tikkurilan Kiertotie 51, linjasaneeraus
Tilaaja: As Oy Tikkurilan Kiiertotie 51
Urakan arvo: < 2 milj.€
Urakan kesto: 12 kk

Kohde: As Oy Koivikkotie 20-22, linjasaneeraus
Tilaaja: As Oy Koivikkotie 20-22
Urakan arvo: < 2 milj.€
Urakan kesto: 10 kk

Nimityksiä

Rakennusinsinööri Ari Juppi, työmaapäälliköksi 29.11.2009
Rakennusinsinööri Niina Pajarinen, kustannuslaskijaksi 07.12.2009
Rakennusmestari Esa Kauppinen, projektipäälliköksi 05.10.2009
Rakennusinsinööri Roy Långström, työmaapäälliköksi 15.09.2009
Rkm. Jyrki Jokinen, työmaapäälliköksi 18.08.2009
Rkm. Keijo Huttunen, työmaapäälliköksi 15.06.2009
Rkm. Timo Arrasvuori, työmaapäälliköksi 11.08.2009
Rkm. Juhani Matilainen, työmaapäälliköksi 10.07.2009
Ins. Arto Kauko, laskentapäälliköksi (liike- ja toimistokiinteistöt) 03.08.2009




WebDesign Miia Metsola